Plastiikkakirurgiset hoidot

Rintojen pienennys

Kookkaat rinnat aiheuttavat tuki- ja liikuntaelinten oireistoa (kipu, särky) erityisesti niska-hartiaseudussa, mutta vaikutusta voi olla koko tukirangan alueella. Myös ryhtivirheet voivat korostua ja usein liivien olkaimet painavat hartioissa. Lisäksi saattaa olla ihon ärsytysoireita ja joskus rikkoutumista rinnanaluspoimussa.

Rintojen pienennysleikkaus

Kookkaita rintoja voidaan pienentää ja ryhdistää rasvaimulla (BodyTite), mutta edelleen tehokkain ja myös ulkonäöllisesti vaikuttavin menetelmä on rintojen pienennysleikkaus eli reduktioplastia.

Ennen rintojen pienennysleikkausta

Rintojen pienennysleikkausta ennen tehdään rintojen tutkimus mammografialla (mahdollisesti yhdistettynä ultraäänitutkimukseen radiologin toimesta). Toimenpide tehdään joko paikallispuudutuksessa ja rentouttavassa lääkityksessä tai nukutuksessa. Tavallisesti kotiin pääsee samana päivänä. Rintojen koon ja muodon suhteen valitaan leikkausmenetelmä. Arpi tulee aina nännipihan ympärillä ja suoraan alaspäin (ylä- ja mediaalipedikkelitekniikka) ja joskus joudutaan jatkamaan rinnanaluspoimussa kylkeen päin tai molemmille sivuille (alapedikkelitekniikka). Iho suljetaan joka sulavalla ompeleella ihonsisäisesti tai poistettavalla iho-ompeleella. Ompeleen poisto on noin 2-3 viikon kuluttua leikkauksesta.

Toimenpiteen jälkeen

Toimenpiteen jälkeen leikkaussalissa laitetaan asiakkaalle tukiliivit, joiden käyttö on tarpeen 4–6 viikon ajan leikkauksesta, jonka jälkeen on turvallista hankkia rintaliiviliikkeestä ammattilaisen avustuksella sopivat liivit. Tulevien liivien käyttö on suositeltavaa jatkossakin parhaan tuen saamiseksi, joka edesauttaa tuloksien pysyvyyttä ja estää rintojen veltostumisen. Kävelyä ja kevyttä käsien käyttöä voi harrastaa heti, mutta vähitellen päästään 4–6 viikon kuluttua leikkauksesta normaaliin liikuntaan ja rasitukseen asteittain. Samoin liivikantaa voi uusia huoletta myös kaarituellisilla malleilla 3–4 viikon kuluttua leikkauksesta.

Jälkikontrolli

Leikkauksen jälkeen ompeleiden poisto ja ensimmäinen kontrolli tapahtuu klinikallamme 2-3 viikon kuluttua toiemnpiteestä. Lopullinen tulos on nähtävissä noin puolen vuoden kuluttua leikkauksesta, jolloin jon jälkitarkastuksen aika. kumpikin edellämainituista käynneistä sisältyvät toimenpidekustannuksiin.

Toimenpideasiakkaillemme on aina ympärivuorokautinen puhelinpäivystys leikkauksen jälkeisinä päivinä.

Rintojen pienennyksen hinta muodostuu:

  • plastiikkakirurgin suunnittelukäynnistä
  • tarvittaessa määrätystä rintatutkimusta sekä muista leikkausta edeltävistä tutkimuksista kuten laboratoriokokeet.
  • toimenpiteestä
  • tukiliiveistä
  • muista mahdollisista lisäpalveluista, joita voivat olla mm. mustelmavoide, arpigeeli, lymfaterapia ja yöhoito
  • anestesialääkärin konsultaatiosta
  • jälkikontrolleista
plastiikkakirurgin vastaanotto

Plastiikkakirurgin vastaanotto Tampereella ja Helsingissä

Vastaanotolla käydään läpi hoitovaihtoehdot ja laaditaan hoitosuunnitelma yhdessä lääkärin ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa. Vastaanoton jälkeen saat toimenpiteestä tarkan kustannusarvion.
Palvelun hinta määräytyy konsultaatioon käytetyn ajan perusteella.

Plastiikkakirurgia hinnasto

Hinnasto on alkaen -hinnasto ja lopullinen kokonaishinta muodostuu lähtötilanteen, käsiteltävän alueen laajuuden mukaan sekä anestesiamuodon perusteella. Jokaisen palvelun hintaan lisätään toimistomaksu 20,00 € – 25,10 €.

Konsultaatio

  • Lääkärin konsultaatio 15 min alk. 65 €
  • Lääkärin konsultaatio 30 min alk. 110 €
  • Lääkärin konsultaatio 45 min alk. 150 €
  • Lääkärin konsultaatio 60 min alk. 180 €
  • Lääkärin konsultaatio 75 min alk. 210 €

Rintatoimenpiteet

  • Kohottaminen eli Mastopexia alk. 3990 €
  • Pienentäminen eli Reduktioplastia alk. 5890 €
  • Suurentaminen implanteilla alk. 4290 € + implantit
  • Suurentaminen implanteilla + kohotus alk. 6590 € + implantit
  • Implantit alk. 700 €/kpl
  • Implanttien poisto alk. 2900 €
  • Gynekomastia alk. 3500 €

Kauneusrahoitus

KC Clinicin Kauneurahoitus on joustava ja helppo tapa maksaa, jopa 12 kk korotonta maksuaikaa!

Plastiikkakirurgiset hoidot

Yhteydenottolomake

Liity kauneuspiiriläiseksi

Saat -10 % alennuksen täyteaine- tai botuliinihoidosta. Kauneuspiiriläisenä tiedät asioista aina ensimmäisenä ja saat parhaat edut sähköpostiisi.