Palvelut miehille

Palveluvalikoimastamme löytyy hoitoja myös miehille. Suosituimpia palveluita miesten keskuudessa ovat ihomuutosten poistot, silmäluomileikkaukset, injketiohoidot sekä kasvojen kohotukset. Isommista toimenpiteistä yleisimpiä ovat vatsan muotoilu ja miesten rintojen pienentäminen eli gynekomastia.

Ihomuutosten poistot
Iholla oleva luomi kannattaa poistaa, jos se häiritsee jollakin tavoin: rikkoutuu, kutisee, kipeytyy, kasvaa tai muuttaa väriään. Tällöin muutos poistetaan kokonaisuudessaan näytteeksi ja toimenpiteestä jää arpi, vaikka se tehdäänkin lämpöveitsellä eli RF veitsellä (RF=radiofrekvenssi) tai laserilla.

Ulkonäöllisesti häiritsevät hyvälaatuiset oireettomat luomet voidaan useimmiten poistaa arvettomasti. Teknisesti toimivin järjestelmä on RF-ablaatio, jossa muutos häivytetään kerros kerrokselta pois. Luomen poistokohdan päälle laitetaan teippi viikon ajaksi. Muutaman viikon punoituksen jälkeen ei yleensä enää edes huomaa, että ihosta on poistettu jotain. Suihkuun ja yleensä saunaankin voi mennä jo seuraavana päivänä poiston jälkeen. Vastaavalla tekniikalla on mahdollista poistaa voidepuudutuksen avulla useita muutoksia, jos ne sijaitsevat samalla alueella (niska, kaula, rintakehä, yläselkä jne.).

Silmäluomileikkaukset
Raskaita sekä väsyneiltä näyttäviä yläluomia ja turvonneita alaluomia voidaan hoitaa silmäluomileikkauksen avulla. Jos vaan toipumiseen löytyy 1-2 viikkoa aikaa, niin näistä ongelmista pääsee paikallispuudutusleikkauksella hyvin eroon. Erityisesti silmäluomileikkauksissa RF-veitsi on erinomainen toipumisen kannalta. Tulosta on mahdollista vielä täydentää myöhemmin lämpökiinteytyksellä ja monilla muilla ei-kirurgisilla menetelmillä.

Kasvojen kohotus
Kasvojen ryhdistäminen tai kohotus voi tulla kyseeseen, kun on tarvetta palauttaa alaleuan linjaa, löystyneitä poskia tai veltostunutta kaulaa. Alaleuan muodon palauttamiseen tarvitaan pientä rasvaimua ja lämpökiinteytystä. NeckTite on tähän täydellinen hoito, jonka avulla saadaan erinomaisia tuloksia ilman lisätoimenpiteitä.

Injektiohoidot
Myös miehille tehdään paljon ei-kirurgisia hoitoja, joista tavallisimpia ovat kasvojen juonteita ja uurteita keventävät täyteainehoidot sekä ilmeryppyjä lieventävät botuliinihoidot. Esimerkiksi kulmakarvojen välissä olevien pystyuurteiden keventäminen käy muutamalla pistoksella ja vaikutus kestää 6 kuukaudesta jopa useampaan vuoteen. Ihoa voidaan käsitellä myös monilla eri laserhoidoilla, tehostetuilla pulssivalohoidoilla ja radiofrekvenssiin perustavilla hoidoilla sekä kemiallisilla että mekaanisilla kuorinnoilla.

Tämän hetken hitti on ihon lämpökiinteytys radiofrekvenssillä Freeze-hoidon avulla. KC Beauty tarjoaa laajan valikoiman kosmetologia hoitoja, jotka kaikki sopivat hyvin myös miehille. Myös miesten on tärkeää muistaa pitää huolta ihosta tehokkaiden hoitojen ja hyvien kotihoitotuotteiden avulla.

Vatsan muotoilu
Ikää myöden miehillä pyrkii kertymään ylimääräistä vatsan ja kylkien (jenkkakahvojen) alueelle, samoin rintojen seutu löystyy. Useimmiten näissä tilanteissa voidaan ei-kirurgisilla hoidoilla päästä kohtuullisiin tuloksiin. Rasvakudosta voidaan häivyttää ultraäänipulssein (ultraääniavusteinen rasvanpoisto ja ihoa voidaan kiinteyttää lämpökäsittelyllä (RF). Nämä eivät kuitenkaan aina riitä, vaan toisinaan päädytään esimerkiksi rintakehän ja vatsan alueella muotoileviin kirurgisiin toimenpiteisiin:

Bodytite – lämpörasvaimu
Rasvaimu

Miehen rintojen liikakasvu
Gynekomastia tarkoittaa miesten rintojen pienentämistä. Kyse saattaa olla joko toisen tai molempien rintojen muutoksesta. Gynegomastia on hyvin yleinen vaiva, miesten rintojen pienennysleikkauksia tehdään vuosittain paljon.

Miesten rintojen pienennysleikkauksessa poistetaan rasva -ja/tai rauhaskudosta ja joskus myös ylimääräistä ihoa, ja parannetaan rintakehän ääriviivoja.

Ennen toimenpidettä on käytävä plastiikkakirurgin konsultaatiossa. Vastaanoton aikana plastiikkakirurgi arvioi hoidon tarpeen ja laajuuden, keskustelee esteettisistä tavoitteista ja hoitovaihtoehdoista sekä vastaa kysymyksiin.

Kiinnostuitko? Kysy lisää.

Kiinnostuitko? Kysy lisää.

Ole hyvä ja anna tietosi. Olemme Teihin yhteydessä pikaisesti!