Veitsetön kasvojen kohotus

Mistä Ultherapy® – hoidossa on kysymys?

Hoito kohdistaa fokusoitua ultraäänienergiaa siihen ihokerrokseen, jota tyypillisesti käsitellään plastiikkakirurgisin toimenpitein. Ihon pintaa ei leikata eikä muutenkaan käsitellä. Ultraäänienergia käynnistää ihossa luonnollisen vasteen, joka saa aikaan uuden kollageenin syntymistä sekä heikentyneen kollageenin vahvistumista.
Osa potilaista huomaa tuloksia jo välittömästi hoidon jälkeen, mutta varsinainen hyöty tulee näkyviin 2-3 kuukauden kuluessa hoidosta, kun uusi kollageeni vähitellen kohottaa ja kiinteyttä kasvoja ja kaulaa sekä tasoittaa dekolteen ihoa.

Toisin kuin esimerkiksi laseriin tai radiofrekvenssiin perustuvat menetelmät, Ultherapy® ohittaa ihon pintakerroksen kokonaan, ja energia pystytään kohdistamaan optimaalisella lämpötilalla tarkasti halutulle syvyydelle. Ultherapyn ainutlaatuisiin etuihin kuuluu myös ultraäänikuvantaminen, jonka avulla hoitava lääkäri tai sairaanhoitaja näkee hoidettavat kudoskerrokset. Näin energia saadaan kohdistettua turvallisesti juuri sinne, missä siitä on suurin hyöty.
Vaikka Ultherapy® avulla ei päästäkään täysin vastaavaan hoitotulokseen kuin plastiikkakirurgialla, se on erinomainen vaihtoehto potilaille, jotka eivät ole valmiita leikkaushoitoon. Hoidon avulla voidaan myös pidentää plastiikkakirurgisten toimenpiteiden tulosten pysyvyyttä.
Ultherapy® – hoito on ainoa Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n hyväksymä ei- invasiivinen (ei leikkausta vaativa) hoitomenetelmä kaulan, leuanalusihon ja kulmien kohotukseen ja kiinteytykseen. Nyt FDA on erityisesti hyväksynyt menetelmän käyttöön myös ainoana ei invasiivisena hoitomenetelmänä dekolteen juonteiden ja ryppyjen hoitoon.

  • Ei vaadi leikkausta
  • Ei sairausloman tarvetta
  • Edistää kollageenin tuotantoa
  • Luonnollinen lopputulos
  • Yksi hoitokerta useimmiten riittää
  • Turvallinen ultraääni menetelmä

Mikä Ultherapyssa® on ainutlaatuista?

Ultherapy® on ainoa ei-invasiivinen esteettinen hoitomenetelmä, jolla on:

  • FDA-hyväksyntä ihokudoksen kohottamiseen
  • FDA-hyväksyntä erityisesti dekolteen hoitoon
  • FDA-hyväksyntä ultraäänikuvantamisen käyttöön kudosten tarkkailussa hoidon aikana

Kauanko hoito kestää?

Hoidon kesto riippuu hoidettavasta ihoalueesta sekä yksilöllisestä hoitosuunnitelmasta,. Ennen hoidon tekemistä on käytävä plastiikkakirurgin konsultaatiossa, jossa luodaan yhdessä hoitosuunnitelma sinun toiveisiisi. Kasvojen sekä kaulan hoito kestää noin 60–90 minuuttia ja dekolteen hoito puolestaan noin 30 minuuttia.

Tarvitaanko hoidon jälkeen aikaa toipumiseen?

Ultherapy® hoidon jälkeen voitte välittömästi palata takaisin rutiineihinne. Minkäänlaisia erityisiä jälkihoitotoimenpiteitä ei tarvitse noudattaa. Ainoastaan urheilua ja saunomista tulee välttää hoitopäivän ajan.

Milloin tulokset alkavat näkyä ja kauanko ne pysyvät näkyvissä?

Voitte huomata kiinteytymistä heti hoidon jälkeen, mutta lopullinen tulos tulee näkyviin 2–3 kuukauden kuluessa hoidosta, kun heikentynyt kollageeni korvautuu uudella. Jatkossa uusilla huoltavilla hoidoilla voidaan edelleen vähentää ihon luonnollisen vanhenemisen vaikutuksia. Potilaana on hyvä tietää, että Ultherapyn® ihon kollageenin tuotantoa lisäävä vaikutus.

Miltä hoito tuntuu?

Kun pieni määrä ultraäänienergiaa kohdistetaan tarkasti ihokudokseen, se voi tuntua syvällä ihossa vähäisenä nipistelynä tai lämpönä. Se on kuitenkin osoitus siitä, että uuden kollageenin syntyminen on käynnistetty. Osalle potilaista hoito saattaa tuntua epämukavalta, mutta tuntemukset kestävät ainoastaan ultraäänienergian kohdistamisen ajan. Hoitava lääkäri pyrkii tekemään hoitokokemuksesta mahdollisimman miellyttävän. Suurin osa potilaista kokeekin hoidon vain lievästi epämukavana ja saavutettavan tuloksen arvoisena.

Onko Ultherapy® turvallista?

FDA-hyväksyttyjä Ultherapy® -hoitoja on maailmanlaajuisesti tehty turvallisesti yli 350 000 kappaletta. Ultraääntä on käytetty turvallisesti lääketieteessä jo yli 50 vuoden ajan. Lisäksi jokainen Ultherapy®- hoitoja tekevä lääkäri tai sairaanhoitaja on koulutettu perusteellisesti hoitomenetelmään ja laitteen käyttöön. Ultherapy® on turvallinen valinta.

Minkälaisia tuntemuksia hoito voi aiheuttaa?

Hoidon jälkeen iholla voi esiintyä joitakin tunteja kestävää punoitusta. Hoidon jälkeen esiintyy usein myös muutamia päiviä kestävää turvotusta tai joitakin viikkoja kestävää kihelmöinnin tunnetta tai kosketusarkuutta. Tällaiset oireet ovat kuitenkin lieviä ja ohimeneviä. Myös harvinaisemmat hoidonjälkeiset vaikutukset, kuten ohimenevät mustelmat tai tunnottomat alueet iholla, ovat mahdollisia. Mikäli tällaisia vaikutuksia esiintyy, lääkäri käy asian läpi kanssanne.

Huomioitavaa ennen Ultherapy hoitoa:

Täyteainehoidoista tulisi olla kulunut aikaa 1kk ja botuliini hoidosta 2 viikkoa.

Mesolankojen laitoista tulisi olla 6kk väliä Ultherapy hoitoon.

Kiinnostuitko? Kysy lisää.

Kiinnostuitko? Kysy lisää.

Ole hyvä ja anna tietosi. Olemme Teihin yhteydessä pikaisesti!