Kaikki lääkärimme ja sairaanhoitajamme ovat sertifioituja injektiohoitoihin koulutettuja ammattilaisia.

Injektiohoidot suoritetaan halutessasi välittömästi plastiikkakirurgin vastaanoton yhteydessä lääkärin kanssa tekemäsi suunnitelman mukaisesti.

Injektiohoitoja annetaan pääasiallisesti kasvojen alueelle ikämuutosten tuomien juonteiden korjaamiseksi. Lisäksi tietyn tyyppisten arpien korjaamiseen on mahdollista käyttää injektiohoitoja arpiuurteen nostamiseen.

Injektiohoidot jaetaan pääosin kahteen ryhmään; täyteaineisiin ja lihaksen toimintaan vaikuttaviin injektioihin. Usein maksimaalinen hyöty saavutetaan, kun molempia edellä mainittuja hoitoja yhdistetään sopivasti eri tyyppisten ongelmakohtien hoitoon.

Kumpikaan edellä mainituista hoidoista ei anna pysyvää tulosta vaan hoidon vaikutus alueesta ja yksilöllisistä ominaisuuksista riippuen vaihtelee.

Huomioitavaa ennen täyteainehoitoja: omega valmisteet ja verenohennuslääkkeet on syytä jättää pois vähintään 2 viikkoa ennen käsittelyä

Injektiohoitojen hoitoalueet

Otsa

Otsan alueella tavallisimmin hoidetaan kulmakarvojen välisiä (glabella-alue) ryppyjä/juonteita sekä otsan poikittaisuurteita. Aktiivisiin juonteisiin (näkyvät vain ilmehtiessä) riittää yleensä botuliinihoito. Vaihtoehtona voi käyttää myös täyteainetta kulmakarvojen välisissä juonteissa, mutta vaikutus ei yleensä ole niin hyvä kuin botuliinihoidolla. Aktiivisiin poikkiuurteisiin täyteaineella ei saada hyvää vaikutusta. Passiiviset uurteet eli juonteet/rypyt, jotka näkyvät jatkuvasti ilman, että ilmehditään ovat hankalampia hoitaa. Näissä iho on jo pysyvästi muuttunut rypyn kohdalta ja ilmeiden heikentäminen ja ryppyjen täyttäminen eivät poista kokonaan muutosta näkyvistä. Toki molemmilla hoidoilla ja kombinaatioilla saadaan vaikutusta aikaiseksi. Lisäksi voi käyttää rypyn hiontaa (esim. radiofrekvenssiablaatio) tai ihon ja ihonalaiskudoksen tiivistämistä (esim. Freeze -hoito).

Botuliinihoito varsinkin voimakkaiden poikkiuurteiden hoidossa poistaa kulmakarvoja nostavaa kompensaatiota, jolloin kulmakarvataso hieman laskee ja yläluomi voi tuntua raskaammalta. Tämä voi olla merkki siitä, että tarvitaan otsaa kohottavia kirurgisia toimenpiteitä jatkossa ja mahdollisesti yläluomien keventämistä kirurgisesti (blepharoplastia). Usein kulmakarvojen ulko-osien alaspäin suuntaamista voidaan hoitaa pienellä botuliinimäärällä kulmakarvan alapuolelle ja/tai nostamalla täyteaineella kulmakarvan ulko-osaa.

Silmien alue

Silmänympärysalueella voidaan injektiohoidoilla hoitaa ulkonurkan naururyppyjä ja sisänurkasta alaspäin suuntautuvaa usein tummahkoa kyyneluraa.

Naururyppyjen poistossa ja hoidossa botuliini toimii alkuvaiheessa parhaiten, mutta ryppyjen muuttuessa pysyväksi (passiiviset rypyt) voidaan hoitoon yhdistää täyteaineita. Myös kemiallisesta hionnasta sekä laser- tai radiofrekvenssikäsittelystä on tässä vaiheessa hyötyä.

Kyyneluran hoito on erittäin vaativaa, mutta hoitoon kehitetyillä tekniikoilla ja pienillä täyteainemäärillä saadaan tähän myös hyvä vaikutus. Plastiikkakirurgillamme Heikki Kupilla on laaja kokemus kyynelura hoidoista.

Voimakasta alaluomen lihasjännitystä (pullea orbicularis lihas) voidaan heikentää hyvin pienillä määrillä botuliinia.

Poskipäät

Poskipäiden alueella injektiohoidoilla voidaan nostaa pudonnutta poskipäätä (face lifting) tai korostaa luonnostaan matalaa poskipäätä (face contouring).

Poskipään muotoilu tehdään yleensä mahdollisimman tiiviillä täyteaineella ja usein käytetään pinnallisemmin ryppyjen täyttämiseen tarkoitettuja täyteaineita

Leuka

Leuan suhteen tavallisia ongelmia ovat ikää myöden pehmytkudosten putoaminen, joka saa aikaan ns. hamsterin pussit tai alaleuan neliömäisyyden. Injektioaineilla voidaan tasoittaa ja muotoilla alaleukaa niin, että tämä vaikutelma vähenee tai häviää. Yleensä käytetään tiiviitä valmisteita ja lisäksi pintaa muotoillaan kevyemmällä valmisteella. Hoitoa voi täydentää RF-käsittelyllä.

Leuan kärjen pehmytkudoksen epämuotoisuutta voidaan hoitaa täyteainein ja joskus tietyissä tilanteissa myös botuliinista on hyötyä. Lisäksi kirurgisesti voidaan muotoilla leuan kärkeä.

Huulten täyttö ja Huulien muotoilu

Huulia voidaan täyteläistää, lisätä niiden tilavuutta, huulirajaa voidaan korostaa tai tehdä amorinkaaresta selkeämmin erottuvan luonnolliselta näyttävällä tavalla, huulien epäsymmetrisyys voidaan korjata, voidaan vähentää suun ympärysryppyjä tai tehdä suupielistä iloisemmat. Uusimpana voidaan myös pehmentää ja palauttaa huulien luonnollisen kosteustasapainon jolloin huulet näyttävät, tuntuvat ja ovat sileämmät.

Ylähuulen huulirajan jo pienikin täyttäminen korostaa ylähuulta ja vaikutusta voidaan lisätä huulta täyttämällä (augmentoimalla) eri tekniikoin täyteaineella. Samoin alahuulen suhteen pienillä täyteainemäärillä oikein kohdennettuna saadaan erinomaisia tuloksia.

Filtrumia eli ylähuulen vakoa voidaan myös korostaa pienellä täyteainemäärällä, mikä aikaansaa myös vaikutelman nenän ja ylähuulen välin lyhenemisestä. Kirurgisesti (buffaloplastia) tätä voidaan lyhentää ja samalla ylähuuli tulee enemmän näkyviin.

Nenän ja suupielen välistä luonnollista nasolabiaalijuonnetta voidaan keventää pistoshoidon. Tällä alueella täyteaineiden tiiviit versiot toimivat hyvin ja hoitoon voi kombinoida pinnallisesti kevyempiä täyteaineita. Oikein täytettynä saadaan erinomaisia tuloksia aikaiseksi. Kirurgisesti juonnetta voidaan hoitaa rasvansiirrolla tai syvää juonnetta voidaan irrottaa pohjastaan eri tekniikoin.

Ylähuuleen pystyrypyt ovat vaikeita hoidettavia. Alkuvaiheessa hyvä täyteaine ja mahdollisesti pieni määrä botuliinia oikein kohdennettuna tuo hyvän avun. Jatkossa voidaan käsitellä ihoa (ihon hionta, radiofrekvenssitiivistys, jne.), tehdä laajempaa täyteainehoitoa tai rasvansiirtoa.

Suupielten alaspäin suuntautuneisuutta hoidetaan usein pienellä täyteainemäärällä alahuulen sisänurkkaan laittamalla ja myös botuliinilla alaspäin vetävien lihasten käsittelyllä. Suupielistä alaspäin suuntautuvien juonteiden hoito on haastavaa, mutta tässäkin varovaisella täyteainekäsittelyllä varsinkin kombinoituna RF-lämpökäsittelyyn saadaan paljon aikaiseksi.

Nenä

Nenä on yksi kasvojen hallitsevimmista piirteistä. Jo pienelläkin muodon tasoittamisella ja muutoksella saattaa korjautua koko ongelma, kun nenä on symmetrinen ja sopusoinnussa kasvojen muiden piirteiden kanssa. Nenän muotoilu täyteaineella tuo usein jo haluttua tulosta, eikä leikkaus ole välttämättä tarpeen. Ei-kirurgisessa nenän toimenpiteessä toipuminen on nopeampaa ja vaivatonta. Ennen hoitoa nenän muotoilu suunnitellaan aina potilaan ja lääkärin yhteistyössä.

Tarvittaessa hoitoalue puudutetaan. Nenän muotoilussa käytettävät täyteaineet ovat hyaluronihappopohjaisia, jotka ovat luonnontuotteita ja kuuluvat ihmisen elimistön luontaisesti tuottamiin aineisiin.
Toipuminen ja tulokset.

Vaikutus näkyy välittömästi. Tavanomaisia toipumiseen liittyviä asioita ovat käsitellyn alueen turvotus ja punoitus. Mustelmat ovat mahdollisia hoidetulla alueella. Nämä oireet helpottuvat tavanomaisimmin viikon kuluessa.

Nenän muotoiluhoitoja klinikallamme tekee plastiikkakirurgi Heikki Kupi.

Täyteaine valmisteet

Hyaluronihappo on 100% elimistössä hajoava luonnontuote. Se kuuluu myös ihmisen elimistön tuottamiin aineisiin. Hyaluronihappo on geelimäinen koostumukseltaan ja sitoutuu injisoituun kudokseen. Sen pitoisuus tasapainottaa ja parantaa ihon kosteustasapainoa, sävyä, elastisuutta sekä pehmeyttä. Aine poistuu vähitellen normaalina hajoamistuotteina, joten kyseessä ei ole pysyvä vaikutus. Aikaansaadun ulkonäöllisen tuloksen kesto vaihtelee muutamasta kuukaudesta jopa yli vuoteen. Aine saattaa olla kudoksissa vielä pidempäänkin.

Hyaluronihappo-täyteaineet tarjoaa luonnollisen tavan huulten muotoiluun ja täyttöön ja antaa niille toivomasi täyteläisyyden ja muodon. Käytämme tunnetuimpia ja tutkituimpia täyteaine merkkejä. Huulien alue on esteettisesti erittäin merkittävä ja pienilläkin asioilla saadaan aikaiseksi merkittäviä muutoksia.

 

Botuliinihoidot ja Botox

Botuliinihoitoa on käytetty esteettisiin tarkoituksiin ympärimaailman jo useamman vuosikymmenen ajan. Botuliinihoidolla voidaan turvallisesti siloittaa juonteita sekä ryppyjä kasvojen ja kaulan alueilla. Monesti hoito kombinoidaan täyteaineisiin eli fillereihin. Botuliinihoidosta on ollut myös apua liikahikoilusta tai migreenistä kärsiville. Botuliinihoidot ovat suosittuja niin naisten kuin miesten keskuudessa.

Nopea ja vaivaton hoito.

Botuliini (esim. Azzalure ja Botox) toimii parhaiten, kun juonteet näkyvät vain aktiivisessa ilmeessä. Jo syntyneissä ns. passiivisissa juonteissa vaaditaan usein täyteaineen käyttöä samanaikaisesti ja jos ihon pinta on jo juonteen myötä muuttunut, tällöin voi harkita ihon pinnan käsittelyä eri menetelmin (mm. kemiallinen, mekaaninen, laser, radiofrekvenssiablaatio).

Botuliinihoidossa rauhoitetaan liika-aktiivisia lihaksia, jonka seurauksena rypyt silottuvat ja ilme on pirteä ja luonnollinen.

Esteettiset botuliinihoidot

Pääkäyttöalueena on otsan alueen poikkijuonteiden ja kulmakarvojen välisten pystyjuonteiden ns. Sibelius-juonteiden (vihajuonteet) hoitaminen.

Käyttöalue on laajentunut moniin muihinkin kohteisiin kasvojen alueella ja hoitosuunnitelma tehdään aina yksilöllisesti huomioiden myös mahdolliset muut hoidot joko samanaikaisesti tai vaiheittain.

Muita hoidettavia alueita:

  • naurujuonteet
  • nenän tyven poikkijuonteet
  • nenänselissä olevat pupujussi juonteet (bunnylines)
  • nenänkärki tilanteessa kun nenän kärki vetäytyy alaspäin (noitanenä)
  • suupielten alaspäin vetäytyminen
  • leuan kärjen rypistyminen
  • kaulan kiristysjuonteita ja poimuja

Turvallinen ja tehokas.

Käytössämme on erityisesti esteettisiin botuliinihoitoihin kehitetty Azzalure, jolla on mahdollista saada nopeampi tulos ja pidempi vaikutusaika.
Esteettisiä botuliinihoitoja klinikallamme tekee plastiikkakirurgi Heikki Kupi sekä sairaanhoitaja Susanna Kupi.

Lääketieteelliset botuliinihoidot

Liikahikoilun hoito

Botuliinihoidosta on apua liikahikoilusta kärsiville. Hoitovaikutus perustuu hikirauhasen toimintaa lamaannuttavaan vaikutukseen. Hoitotulokset ovat olleet hyviä, eikä sivuvaikutuksia juuri ole. Liikahikoilunhoito botuliinilla on Suomessa KELA korvattava toimenpide, korvauksen saa sekä hoidosta että aineesta.

Tavallisimmin botuliinihoitoa annetaan kainaloihin ja kämmeniin. Hoitoalueita voivat olla myös jalkapohjat, nivusalue ja päänalue.

Epäpuhtaan otsan alueen ihon normalisointi

Suurin osa asiakkaistamme, joilla on otsan seudulla liiallista talineritystä (epäpuhtaudet), ovat löytäneet avun botuliinista. Botuliinihoito tasapainottaa liiallista talineritystä jolloin epäpuhtaudet rauhoittuvat ja iho on puhtaampi.

Migreenin/päänsäryn hoito

Monet migreenistä kärsivät saavat suurta apua botuliinihoidosta. Botuliinilla on todettu olevan hyvä vaikutus erilaisten päänsärkyjen hoitomuotona. Hoidon tulos alkaa vaikuttaa pikkuhiljaa ja tavallisesti kahden viikon kuluttua on täysin vaikuttanut. Migreenin botuliinihoito ei ole Suomessa KELA korvattava hoito.

Yöpurennan hoito

Yöpurennasta (bruxismi) kärsiville botuliinihoito on tuonut avun. Hampaiden narskuttelu on useimmiten unen aikana esiintyvää, josta voi olla seurauksena mm. hampaiden kulumista ja päänsärkyä. Bruxismin botuliinihoito ei ole Suomessa KELA korvattava hoito.

Lääketieteellisiä botuliinihoitoja klinikallamme tekee plastiikkakirurgi Heikki Kupi.

 

Profhilo

Uusi anti-aging-hoito

Biorevitalisaatio on innovatiivinen anti-aging-hoito, joka ehkäisee ihon veltostumista kasvoissa ja niillä alueilla, joita on perinteisesti vaikea hoitaa, kuten kaulassa, käsissä ja käsivarsissa.

PROFHILO on kehitetty käyttämällä IBSA:n patentoitua NAHYCO-teknologiaa. Siinä on yksi markkinoiden korkeimmista hyaluronihappopitoisuuksista ja sen tehokkuus on pitkäkestoista ilman verkkosidoksellisia vaikuttavia aineita.

Kliiniset tutkimukset vahvistavat positiiviset vaikutukset ihon tekstuuriin, elastisuuteen ja kosteuteen sekä välittömän kiinteyttävän vaikutuksen.

Erityisesti kehitetty injektiotekniikka vähentää kipua, toipumisaikaa ja hoitokertojen määrää, mikä tekee siitä täydellisen lounastunnin aikana tehtävän hoidon.

Profhilo-hoidot tehdään yleensä 2-3 kerran sarjahoitoina.

Profhilo-hoitojen yhteydessä toipumisaika on lyhyt ja ne soveltuvat siksi erityisen hyvin myös kiireisille ihmisille. Hoitopäivänä hoidettua aluetta ei pestä, mutta seuraavana päivänä voi jo käydä normaalisti suihkussa. Toipumista edistävät myös oikeat tuotteet, joiden käyttö opastetaan aina henkilökohtaisesti hoito tilanteessa. Hoidon yhteydessä nousevat pienet herneen kokoiset pallot laskevat kasvoilta 1-2 tunnissa.

Kiinnostuitko? Kysy lisää.

Kiinnostuitko? Kysy lisää.

Ole hyvä ja anna tietosi. Olemme Teihin yhteydessä pikaisesti!